Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 5.7.2014
Rakkauden armo
Palasimme juuri
aviomiehen kanssa kotiin muutaman päivän reissulta. Nyt ajellaan useimmiten
kahdestaan, ja se on ihan erilaista reissaamista kuin silloin, kun takana istui
neljä pientä lasta. Oli ääntä ja jotain kiinnostavaa täytyi löytyä. Ne muistot
ovat nyt aarteita.
Kerran perheemme automatkalla jokaisen oli tarkoitus sanoa
yksi hyvä asia toisista. Lapset olivat vielä pieniä, yksi oli neljävuotias. Kun
hänen vuoronsa oli kertoa velipojasta, tuli pitkä hiljaisuus.
Yritin auttaa häntä: – Etkö sinä tiedä mitään hyvää?
– Tiiän mutta ku ei tuu mieleen!
Häntä autettiin lisää, ja isovelikin sai hyvän mielen. Mutta
kaikkein paras olo tuli minulle, joka kuulin nelivuotiaan kommentin itsestäni:
– Sulla on se hyvä asia, että oot mun oma lakas äiti!
Ei vaatimuksia. Ei arvostelua. Ei edes hyvien tekojen
muistamisia. Vain täydellinen hyväksyntä ja onnellinen kiitos äidin
olemassaolosta.
Se oli rakkauden armoa!
Lapsen
vilpittömyydessä ja rakkaudessa on sellaista puhtautta ja herkkyyttä, joka
koskettaa sydäntä. Pikku lapsessa ei ole laskelmointia eikä katkeroitunutta
kovuutta. Sen huomasin silloinkin, kun olin epäonnistunut äitinä ja
kuusivuotias poikani katsoi minua rehellisin, tutkivin silmin ja sanoi häkellyttävän
kohtikäyvästi mutta silti ystävällisesti:
– Äiti, minä tykkään sinusta, mutta en tykkää siitä, mitä
sinä teit!
Niin on Jumalakin
sanonut. Elämässä on päiviä, jolloin tajuaa tehneensä väärin, ja joskus
tilanteet voivat olla niin rankkoja että jokainen solu huutaa syyllisyyttä ja
katumusta.
Miten silloin käy?
Moni on painunut syvään pettymykseen ja ajautunut jopa
epätoivoon. Mutta niin ei tarvitse käydä, silloinkin löytyy elämän mahdollisuuksia,
kun vain etsii oikealta taholta! Jumalan Sana on sellainen totuuden valokeila,
jonka vaikutukset ovat erittäin tervehdyttäviä. Joka kerran kun ihminen suostuu
kohtaamaan sisimmän sotkut ja Raamatun kielikuvaa käyttäen ”menee
itseensä” ja tuo asiat Jeesuksen eteen,
elämään virtaakin Jumalan rakkautta ja armoa. Vapahtaja ei silloin syytä eikä rankaise vaan armahtaa
ja nostaa. Ei voi olla parempaa sielun lääkettä eikä terapiaa kuin se, että saa
kokea jumalallista rakkautta ja armoa silloin, kun sitä tarvitsee kipeämmin
kuin mitään muuta. Siitä lähtee selviämisen tie.
Jeesuksella on
rakkauden ääni. Hänen kanssaan uskaltaa käydä selvittelemään elämäänsä, pieniä
asioita ja suuria vyyhtejäkin. Ihminen sekoittaa usein elämänsä langat ja vielä
likaakin ne. Omin käsin ei tule selvää eikä puhdasta. Mutta kun antautuu
Vapahtajan käsiin, saa kokea, miten armollinen Jumala puhdistaa ja luo ihan
uutta. Hänellä on antaa myös voimaa, niin että voi kääntyä pois siitä, mitä
Raamattu kutsuu synniksi.
Jeesus ei puhu kovin sanoin sille, joka tarvitsee Vapahtajaa.
Mutta itseriittoisille ja ylpeille Häneltä ei virtaa armon sanoja – he eivät
niitä ota vastaan.
Se joka tarvitsee Jeesusta, löytää sisimmälleen ja
koko elämälleen uudet mahdollisuudet.
