Julkaistu Perhonjokilaaksolehdessä 10.12.2020
Olisiko tarvetta sydämen joulusiivoukselle?
Sunnuntain pitkällä ajomatkalla kuunneltiin
aviomiehen kanssa netistä jumalanpalvelusta, jossa tytär miehensä kanssa oli
puhumassa. Puheessa oli ilmaus, josta omassa mielessäni lähti versomaan
lisäajatuksia. Tyttären luvalla käytän samaa sisimmän siivous -teemaa.
Minulle on juhlaan kuulunut aina tavallista
viikonloppua tarkempi siivous – varmaan siksi, että omassa epätäydellisen
perheenäidin maailmassa siihen on ollut suurta tarvetta. Ajan myötä olen kyllä alkanut
tinkiä niistä vaatimuksista, joita löytyy suljettujen ovien takaa, mutta yhä
juhla on meillä erilainen kuin arki – se maistuu ja tuoksuu ja näyttää
juhlalta. Haluaisin että meillä voi viihtyä vieraat ja oma väki.
Enkä tällä
vaadi toisilta mitään, kullakin on omat tapansa tehdä mieluista oloa.
Mutta entä kaikkein tärkein osa elämästä? Tarvitseeko sisin
siivousta? Onko sisimmän huoneissa raikasta puhtautta ja kutsuvaa viihtyisyyttä
vai onko siellä semmoista kaaosta, että kun pikkuisen raottaa jotain ovea,
päälle vyöryykin tunkkaisuutta ja hylkykamaa? Tai onko siellä niin salaisia
komeroita, että koko elämä räjähtäisi, jos ne ovet aukenisivat? Tai onko
sisimmän ovet lukittu niin lujasti, että sinne lämpöön ei muilla ole asiaa –
vai onko siellä lämpöä ollenkaan vaan itselläkin ihan paleleva olo?
Ja näin
joulun alla tärkein kysymys: onko joulun Jeesuksella kulkuoikeutta ja
asumisoikeutta sisimmässä? Lauletaan kyllä heinistä härkien kaukalon ja siitä,
kun nukkuu lapsi viaton, mutta entä kun Hän pyytää sisäänpääsylupaa elämään?
Pysyvätkö ovet kiinni?
Ehkä olemme ymmärtäneet jotain väärin. Joulun Jeesus ei pyri
elämään tarkastajaksi tai vaatimusten esittäjäksi vaan taivaallisen lahjojen
antajaksi. Sillä kun Hän astuu sisimmän tupaan, Hänen mukanaan tulee valo ja
puhtaus. Hän sanoo jopa majesteetilliset sanat että sinun syntisi annetaan
anteeksi. Hän käy käsiksi elämän
luurankokomeroihin ja puhdistaa ne. Hän ei häpäise meitä vaan käsittelee
armollisesti kipeät kohtamme.
Hän ei
mittaa meitä sen mukaan, miltä näytämme tai miten näyttävät pihapiirit meidän
asumuksellamme on. Häntä kiinnostaa se, että voisi antaa sisälle rakkauden
lämpöä ja toivoa ja lupauksen siitä, ettei jätä meitä silloinkaan, kun elämän
peittää synkkääkin synkemmät varjot ja myrskyt ujeltavat ja repivät pihapiiriä.
Hän lupaa olla kanssamme silloinkin, kun
on aika jättää maanpäällinen tupa ja lähteä ikuisuuden rajan taakse.
Ehkäpä tänä
vuonna olisikin ovien avaamisen ja sisimmän joulusiivouksen aika!
Saara Tikkakoski – yksi jonka sisin on paljon
tarvinnut puhdistusta ja valaisua
