Julkaistu Perhonjokilaaksolehdessä 15.10.2015
Kuka puhuukaan satuja?
Viime pyhänä tv:n keskusteluohjelmassa oli haastateltavana
tunnettu muusikko, joka opiskelee teologisessa tiedekunnassa tavoitteenaan
pappisvihkimys. Minulla ei ole muuta tietoa hänen teologiastaan kuin se, mitä ohjelmassa tuli esille, mutta
minua säälittää. Hänen oppinsa rakentuu sille pohjalle, ettei Jeesusta ole
koskaan ollut maan päällä ja että koko ”kristinusko on syntynyt Paavalin visiona
myyttisestä taivaallisesta Kristuksesta”, häntä siteeratakseni.
Jokaisella on tietysti sananvapauden maassa mahdollisuus
esitellä vaikka minkälaisia näkemyksiä, jos löytyy kanava, joka haluaa julkistaa
ne. Mutta osanottoni tälle teologisen tiedon opiskelijalle – köyhälle, vaikka
suuret rikkaudet olisivat ihan tavoitettavissa.
Voi kysyä, onko mitään mieltä käyttää aikaansa ja
voimavarojaan askarteluun sellaisen asian kanssa, josta lähtökohtaisesti joutuu
sanomaan, että se on valhetta tai satua. Mutta tällaiseenkin sotkuun voi joutua
silloin, kun etsii mystiikkaa ja ajatusrakennelmia ja jonkun sortin
hengellisyyttä irrallaan Raamatun Kristuksesta.
Jeesuksen
historiallisuudesta on olemassa vahvat perusteet. Olen itsekin
freelancer-kustannustoimittajan tehtävissäni saanut mahdollisuuden paneutua
aineistoon, joka on käsitellyt nimenomaan
Jeesuksen historiallisuutta. Siinä ei kenelläkään tarvitse olla ongelmaa, ellei
itse ehdoin tahdoin halua kaivautua semmoisiin poteroihin, joihin kuuluu vain
kieltävät huudot. Jeesus on syntynyt, elänyt, kuollut ja jopa ylösnoussut. Lähtökohtana Totuuden löytämiselle kaikki
tämä historiallinen tieto on tietysti tärkeää, ja lähdettyään varmistumaan
tästä on monista ateisteistakin tullut tutkimusmatkalla sydämen kristittyjä. Mutta
pelkkä historiallinen tieto yksinään ei ole koskaan riittänyt sellaiseksi
totuudeksi, joka voisi avata Jumalan todellisuutta.
Kristillisyyteen,
joka muuttaa sydämiä ja joka siirtää ihmisen omien älyllisten tai
materialististen jumaliensa palvelemisesta elävän Jumalan yhteyteen, tarvitaan
paljon enemmän kuin tieto siitä, että maan päällä on joskus ollut Jeesus. Tarvitaan nimenomaan Raamatun ilmoittama
Jeesus, syntien sovittaja, Jumala, joka tuli ihmiseksi ja raivasi esteet pois Jumalan
ja ihmisen väliltä.
Sille, joka ottaa Hänet vastaan, tapahtuu vielä tänäänkin
Raamatun termein ilmaistuna uudestisyntyminen. Mitä se on? Siitä puhutaan muun
muassa Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa, mutta avaan sitä kahden
nuoren kokemuksen kautta:
He etsivät totuutta.
17- ja 19-vuotiaina elämä oli kuin umpisolmussa. Lahjakkuus ei auttanut,
opinnot olivat keskeytyneet, ja toivottomuus oli päivittäinen tunne sisimmässä.
Siellä oli myös kipeä kysymys siitä, mikä on totuus.
Olin yhtenä iltana mukana keskustelemassa heidän kanssaan. Puhuttiin
Jeesuksesta, joka on valmis tulemaan heidän elämäänsä. Raamattu sanoo, että
”kaikille, jotka ottivat hänet [Jeesuksen] vastaan, hän antoi voiman tulla
Jumalan lapsiksi”. He tahtoivat, ja yhdessä rukoiltiin. Sen illan lopputulosta
voi parhaiten kuvata juuri sanalla uudestisyntyminen! Syntyi yhteys Jumalan
kanssa, ja sen seurauksena oli ilo syntien anteeksisaamisesta, tuli rauha, tuli
varmuus Jumalasta ja iankaikkisesta elämästä, tuli Jumalan johdatuksen
kokemista, ja tuli myös päivä, jolloin he täyttyivät Pyhällä Hengellä (mm.
Apostolien tekojen luku 2) ja paljon muuta. Ja tämä kaikki on kestänyt ja on
yhä varmaa ja totta. Jumala loi ja luo uutta.
Kun itse olen tarvinnut syntieni anteeksiantamusta, siihen
ei ole riittänyt vain tieto Jeesuksesta. Olen tarvinnut sitä, että Hänestä on
tullut minun Vapahtajani. Ja se on ollut mahdollista! Siitä sanon että ”Kiitos
Jeesus!”
Jeesuksen
historiallisuus ei ole uskon asia, se on faktaa. Mutta Vapahtajan
kohtaaminen on uskon asia, ja se aukenee jokaiselle etsijälle. Silloin uskosta
tulee todellisuutta, sellaista mihin voi tarttua ja minkä varassa voi elää ja
jopa kuolla.
