torstai 15. lokakuuta 2015

Kuka puhuukaan satuja?


Julkaistu Perhonjokilaaksolehdessä 15.10.2015


Kuka puhuukaan satuja?

Viime pyhänä tv:n keskusteluohjelmassa oli haastateltavana tunnettu muusikko, joka opiskelee teologisessa tiedekunnassa tavoitteenaan pappisvihkimys. Minulla ei ole muuta tietoa hänen teologiastaan  kuin se, mitä ohjelmassa tuli esille, mutta minua säälittää. Hänen oppinsa rakentuu sille pohjalle, ettei Jeesusta ole koskaan ollut maan päällä ja että koko ”kristinusko on syntynyt Paavalin visiona myyttisestä taivaallisesta Kristuksesta”, häntä siteeratakseni.

Jokaisella on tietysti sananvapauden maassa mahdollisuus esitellä vaikka minkälaisia näkemyksiä, jos löytyy kanava, joka haluaa julkistaa ne. Mutta osanottoni tälle teologisen tiedon opiskelijalle – köyhälle, vaikka suuret rikkaudet olisivat ihan tavoitettavissa.
Voi kysyä, onko mitään mieltä käyttää aikaansa ja voimavarojaan askarteluun sellaisen asian kanssa, josta lähtökohtaisesti joutuu sanomaan, että se on valhetta tai satua. Mutta tällaiseenkin sotkuun voi joutua silloin, kun etsii mystiikkaa ja ajatusrakennelmia ja jonkun sortin hengellisyyttä irrallaan Raamatun Kristuksesta.

Jeesuksen historiallisuudesta on olemassa vahvat perusteet. Olen itsekin freelancer-kustannustoimittajan tehtävissäni saanut mahdollisuuden paneutua aineistoon, joka on käsitellyt  nimenomaan Jeesuksen historiallisuutta. Siinä ei kenelläkään tarvitse olla ongelmaa, ellei itse ehdoin tahdoin halua kaivautua semmoisiin poteroihin, joihin kuuluu vain kieltävät huudot. Jeesus on syntynyt, elänyt, kuollut ja jopa ylösnoussut.  Lähtökohtana Totuuden löytämiselle kaikki tämä historiallinen tieto on tietysti tärkeää, ja lähdettyään varmistumaan tästä on monista ateisteistakin tullut tutkimusmatkalla sydämen kristittyjä. Mutta pelkkä historiallinen tieto yksinään ei ole koskaan riittänyt sellaiseksi totuudeksi, joka voisi avata Jumalan todellisuutta.

Kristillisyyteen, joka muuttaa sydämiä ja joka siirtää ihmisen omien älyllisten tai materialististen jumaliensa palvelemisesta elävän Jumalan yhteyteen, tarvitaan paljon enemmän kuin tieto siitä, että maan päällä on joskus ollut Jeesus.  Tarvitaan nimenomaan Raamatun ilmoittama Jeesus, syntien sovittaja, Jumala, joka tuli ihmiseksi ja raivasi esteet pois Jumalan ja ihmisen väliltä.
Sille, joka ottaa Hänet vastaan, tapahtuu vielä tänäänkin Raamatun termein ilmaistuna uudestisyntyminen. Mitä se on? Siitä puhutaan muun muassa Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa, mutta avaan sitä kahden nuoren kokemuksen kautta:

He etsivät totuutta. 17- ja 19-vuotiaina elämä oli kuin umpisolmussa. Lahjakkuus ei auttanut, opinnot olivat keskeytyneet, ja toivottomuus oli päivittäinen tunne sisimmässä. Siellä oli myös kipeä kysymys siitä, mikä on totuus.
Olin yhtenä iltana mukana keskustelemassa heidän kanssaan. Puhuttiin Jeesuksesta, joka on valmis tulemaan heidän elämäänsä. Raamattu sanoo, että ”kaikille, jotka ottivat hänet [Jeesuksen] vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi”. He tahtoivat, ja yhdessä rukoiltiin. Sen illan lopputulosta voi parhaiten kuvata juuri sanalla uudestisyntyminen! Syntyi yhteys Jumalan kanssa, ja sen seurauksena oli ilo syntien anteeksisaamisesta, tuli rauha, tuli varmuus Jumalasta ja iankaikkisesta elämästä, tuli Jumalan johdatuksen kokemista, ja tuli myös päivä, jolloin he täyttyivät Pyhällä Hengellä (mm. Apostolien tekojen luku 2) ja paljon muuta. Ja tämä kaikki on kestänyt ja on yhä varmaa ja totta. Jumala loi ja luo uutta.
  
Kun itse olen tarvinnut syntieni anteeksiantamusta, siihen ei ole riittänyt vain tieto Jeesuksesta. Olen tarvinnut sitä, että Hänestä on tullut minun Vapahtajani. Ja se on ollut mahdollista! Siitä sanon että ”Kiitos Jeesus!”

Jeesuksen historiallisuus ei ole uskon asia, se on faktaa. Mutta Vapahtajan kohtaaminen on uskon asia, ja se aukenee jokaiselle etsijälle. Silloin uskosta tulee todellisuutta, sellaista mihin voi tarttua ja minkä varassa voi elää ja jopa kuolla.