Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 28.4.2016
Puhetta Pyhästä
liftimatkalla
Muinoin
opiskeluaikana reissasin rahanpuutteessa liftaamalla. Niin paljon on
yhteiskunta muuttunut, että enää semmoista uhkarohkeutta ei voi suositella
kenellekään, mutta silloin valtavan kauan sitten sekin oli mahdollista.
Kerran nousin nuorehkon pariskunnan kyytiin. Pariskunta oli
mukava ja välitön, ja mies esitteli minulle heti alkajaisiksi olevansa
viinakaupan hoitaja. Semmoisesta pelinavauksesta oli helppo lähteä keskusteluun,
ja tein kysymyksen. Kerroin kuulleeni erään henkilön sanovan, että
suomalaisilla on kaksi tapaa vapautua estoista.
– Toinen on juoda pää täyteen viinaa, aloitin, ja tässä
vaiheessa mies naurahti odottaen jutun jatkuvan kepeään sävyyn, – ja toinen on täyttyä Pyhällä Hengellä.
Kumpaa tapaa sinä suosittelet?
– Minä en tunne sitä toista tapaa, mies vastasi yllättyneenä
mutta rehellisen tuntuisena.
– Minä tunnen, vastasin rohkeasti.
Myönnän, että
avaukseni oli aika pelkistetty, mutta siinä tilanteessa se toimi, ja pääsimme
heti asioiden ytimeen.
Ja aloimme keskustella. Asiaa riitti kymmeniä kilometrejä,
ja kyydin tarjoaja halusi ajaa minut kotiin asti, vaikka se tekikin hänelle
mutkaa. Ja pihallakin istuttiin autossa ja puhuttiin, vakavasti ja ivaamatta ja
riitelemättä. Meillä oli hyvä yhteinen matka.
Olin silloin nuori ja elämänkokemusta oli vielä aika vähän.
Mutta jotain sellaista olin jo silloin saanut oppia ja kokea, että olin
vakuuttunut tärkeimmästä: Jumalan todellisuudesta ja mahdollisuuksista, joita
Hän haluaa antaa ihmisille. Uskosta oli tullut enemmän kuin vain kodin perintö
– siitä oli tullut henkilökohtaista lahjaa. Olin myös nähnyt joidenkin
koulukavereiden tulevan uskoon ja nähnyt, miten semmoiset nuoret, joiden
elämästä oli kadonnut elämänhalu ja tarkoitus, olivat saaneet aivan huikeat uudet
näkymät tulevaisuuteen antaessaan Jeesukselle pääsyn heidän elämäänsä.
Tuosta liftireissusta
on kuljettu jo pitkä matka, ja nuoruuden mustavalkoisuus on saanut lisäsävyjä
elämän varrella. Nyt minulta voisi kysyä, miten Jumalan asiat ovat arjen
monissa vaiheissa toimineet. Tähän ei mahdu pitkät raportit, mutta sanon nöyrän
kiitollisena, että Jumala on ollut suunnattoman paljon vahvempi ja uskollisempi
ja rakastavampi kuin minä, Hän on todellinen Vapahtaja.
Vuodet ovat näyttäneet nuoruutta selkeämmin kuvaa ihmisestä.
Siinä näkyy päivittäin suuri annos myös raadollisuutta. Mutta sen tiedon kanssa
ei ole sittenkään tarvinnut epätoivoisena masentua, sillä pelastuksen suuruutta
ei ihmisen vajavaisuus mitätöi. Koko
juttuhan on siinä, että Jumala on tullut Pelastajaksi, ihan armosta.
Senkin olen huomannut, että usko ei ole toiveiden
automaatti. On monia kysymyksiä, joihin en ole saanut vastausta. On tullut
eteen vaikeita asioita, joiden läpi on vain täytynyt mennä, eikä usko ole
suojannut kivulta. Mutta sen myös olen
saanut kokea, että Hän, Vapahtaja, on kyennyt olemaan todellisena Jumalana
läsnä kaikissa vaiheissa. Välillä Hän on ollut hiljaa, välillä puhunut ja
johdattanut selkeästi, välillä lääkinnyt ja aina armahtanut.
Sanon yhä samaa
kuin nuorena, vaikka muotoilenkin nyt sanani vähän eri tavalla: Pyhä Henki,
Jumalan Henki, voi koskettaa ja hoitaa ihmistä syvästi, parantavasti ja
siunaten. Noin kahden viikon päästä vietetään helluntaita. Sanoma Pyhän Hengen
lahjasta ja voimasta ei onneksi ole vain muistopäivän asia, vaan kaikki se,
mitä Raamattu Hänestä puhuu, on tarkoitettu
todeksi Jeesuksen seuraajan elämään. Pyhällä Hengellä täyttyminen,
kielilläpuhuminen, armolahjat, Pyhän Hengen puhe ja vaikutus sydämessä ja
parantava kosketus sisimmässä – kaikki nämä Jumalan asiat ovat todellisuutta!