Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 17.12.2015
Ykkösviesti
Viime viikolla olin
läheisen ystävämme hautajaisissa. Sairaus vei, vaikka vuosia oli vähemmän kuin
minulla. Hänen muistotilaisuutensa oli syvästi koskettava, ja hänen
jäähyväisviestinsä kertoi ihanasta iankaikkisen elämän varmuudesta. Usko
Jeesukseen sai aikaan sen, että
kyynelten keskellä koettiin kuin esimakua ylösnousemuksen aatosta. Totisesti
Jeesuksessa on kuolemaltakin murtunut sen järkyttävä voima.
Helena tiesi
lähtevänsä ja jätti kuin perintönä läheisilleen viestin kaikkein tärkeimmistä
asioista. Mietin kotona, mikä olisi minun viestini. Tiedän kyllä, mitä sanoisin
perheelleni, mutta jäin miettimään, mitä sanoisin lukijoille, jos kirjoittaisin
viimeisen kerran. Todennäköisesti tämänkin jälkeen tulee tekstejä, mutta fakta
on, ettei kukaan tiedä, mikä liikkeellelähtö on viimeinen.
Niinpä aloin
kirjoittaa.
Viestini liittyy
pimeyden murtumiseen. Minä nautin tähän vuodenaikaan liittyvästä pimeydestä,
sillä levolliset kynttilät ja jouluvalot ovat niin upeita. Mutta useimmat
meistä ovat varmasti tiedostaneet, että suurin pimeys ei läheskään aina ole
auringon valottomuutta. Tila ei salli
pitkiä pohdintoja, mutta poimin jotain kuin pimeyden otokseksi ja käytän siihen
Jeesuksen sanoja, jotka tänä aamuna luin: ”siveettömyys, murhat, aviorikokset,
ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys, uhmamieli” (Mark.
7:21,22). Tämä luettelohan on melkein kuin päivän uutisotsikot... Ei tarvitse
paljon mielikuvitusta, kun selviää pika-ajattelulla, mitä pimeyttä pelkästään
noiden asioiden myötä elämään tulee.
Sisimmästä lähtevä
pimeys muuttuu musertavaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun tiedostaa
joutuneensa pimeyden voimien vangiksi. Ensin se on saattanut tuntua juhlalta,
kuten vaikkapa tuo Jeesuksen mainitsema aviorikos, tai oikeutetulta, kuten
katkeruus, joka mainitaan toisessa kohdassa. Mutta vääjäämättä tulee sekin
vaihe, jolloin hehku sammuu ja jää vain tuhkat ja kipu ja pimentyneet maisemat.
Pahasta ei koskaan tule elämään valoa eikä vapautta.
Pimeyden vangiksi
jääminen on sisimmän pimentymistä. Silloin ei näe asioita oikein. Ja mikä kohtalokkainta, kun istuu oman
tuhkakasansa vierellä, joskus itkien, ei lopulta enää näe toivoakaan. Ja
toivottomuus on suurimpia elämän
musertajia.
Tiedän, mitä merkitsee se, että sisimpään tulee
valo ja vapaus, johtuipa pimeys sitten ihmisten mittareilla mitattuna isoista
tai pienistä asioista. Suurin pimeys on se, ettei ole yhteyttä elävään Jumalaan.
Silloin on ilman toivoa, sillä ilman Kristusta ei ole lopullista
tulevaisuutta. Mutta Jumalan rakkauden
väkevin voima on siinä, että syntiin on olemassa ratkaisu! Ensimmäistä joulua
edelsi ennustus, että ne, jotka vaeltavat pimeydessä, näkisivät niin suuren
valon, että se kirkastaisi jopa kuoleman varjossa asuvien maiseman (Jes.9:1).
Ja sitten syntyi Jeesus, josta on tullut miljoonien ihmisten elämän valtavan
kirkas Valo!
Jos tämä
siis olisi viimeinen kirjoitukseni, rohkaisisin sinua ottamaan vastaan Valon,
se on myös joulun sanoma! Ja siispä sanon jokaiselle lukijalle: Uskaltaudu
näkemään! Uskaltaudu näkemään oma sydän ja Jumalan tarjoama pelastus! Pysähdy
näkemään, mikä voima on niiden asioiden takana, jotka pimentävät elämää. Jos
elämässä on herrana joku muu kuin Elävä Jumala, ei asioita korjaa harras
tunnelmakaan, ei edes pelkkä aattoillan hartauteen osallistuminen. Etsi Jumalan
vastauksia, ja silloin myös löydät ne. Niistä tulee omakohtaista ilmaista
lahjaa, ja ne avaavat tien ihan ikuisuuteen asti. Löytösi voi tapahtua vaikka
siellä jouluaaton tilaisuudessa tai yksin kotona Raamatun äärellä tai uskovan
ystävän kanssa asioita jakaessasi.
Kaikille, jotka
ottavat Jeesuksen vastaan Herrakseen, Hän yhä antaa voiman ja oikeuden tulla
Jumalan lapseksi. Hän katkaisee synnin orjuuden, Hän särkee kaikenmerkkiset
siteet. Hän on Rauhanruhtinas.
Tämä on todellinen
joulun sanoma ja sydämeni tärkein viesti: minulle ja sinulle on Vapahtaja,
Suuri Valo!
