Kenen voimapiirissä?

Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 31.7.2014

Kenen voimapiirissä?

Post scriptum heti alkuun: En mielelläni kirjoita kovin paljon pahuudesta, sillä pahuus on tappiollista. Mutta nyt tuntuu että sitäkin on käsiteltävä, niin synkkiä on olleet viime aikojen uutisviestit. Mutta silti valoa näkyvissä!

 Viime päivät ja viikot ovat olleet täynnä tuskan viestejä. On tuntunut kammottavalta lukea uutisia Kenian rannikon marttyyreista ja lennolle iloisesti lähteneiden kohtalosta Ukrainassa ja vihan raketeista Lähi-idässä ja suomalaisuhreista Afganistanissa ym. ym. Aivan kuin pahuuden nyrkki ravistelisi koko maailmaa.

Historia ja nykymaailma kertoo järkyttävää totuutta: Jos ihminen saa mielestään jostain luvan tappaa ja tuhota, löytyy joka paikasta tappajia. Löytyy vihaajia väkivaltaan asti. Löytyy ihmisiä, joiden sisimmässä oleva kauna tai kateus tai ylemmyys tai alemmuus tai viha tai himo räjähtää toisen ihmisen päälle lupaakin kysymättä.

Pahuus voidaan yrittää projisoida yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Mutta vastuu tulee lähemmäksi, yksilöön asti. Ei edes diktatuuriyhteiskunnissa ole jokaista voitu pakottaa raakuuksiin. Sen sijaan kauheutta tapahtuu sielläkin, missä olosuhteet ovat turvalliset.

Meilläkin, rauhanajan demokratiassa, riittää vihaa ja henkilökohtaisia tragedioita. Ei väkivallan käyttäjä suunnitellut lapsesta asti tulevansa tappajaksi. Ei työpaikalle tai kouluun menty, jotta voitaisiin tulla kiusaajiksi, jotka murskaavat toisen elämän. Ei kenenkään ihanteena ollut riitautua lähipiirinsä kanssa niin että ihmissuhteet menivät katkeraan umpisolmuun. Ei avioliittoa solmittu ja samalla uneksittu uskottomuudesta tai väkivallasta.        Silti unelmat romahtivat. Tavoitteet muuttuivat. Ei kyetty enää välittämään toisen tuskasta.

Erityisen järkyttynyt olen ollut lukiessani suomalaista nettikeskustelua. Niin valtavasti vihapuhetta ja haukkumista ja katkeruutta. Viesteissä syytetään milloin mitäkin konfliktien puolta, mutta päällimmäiseksi ilmentyy monen oma pelottava katkeruus. On pakko kysyä, onko liian monilta suomalaisiltakin kadonnut elämää rakentavat arvot ja toisen ihmisen kunnioitus. On aivan kuin olisi antauduttu pahuuden äänitorviksi.

Elämme maailmassa, jossa persoonallisella pahalla on vaikutusalaa. Kenen kimppuun se käy, kuka joutuu sen uhriksi?

Minä. Sinä. Hän.  Vaikka se ei riemastuta, tajuan totuuden: irrallaan Jumalasta ja Hänen Sanansa tiestä ja  vaikutuksesta ja pahalle otollisissa olosuhteissa voisin syyllistyä jokaisen kymmenen käskyn kohdan rikkomiseen. Isosti tai pienesti, näennäisen siivosti tai kammottavan törkeästi. Joka ihminen voi harhautua – ja pahasti.  Sitä paitsi – iankaikkisuuden kannalta on olennaisen tärkeä ymmärtää, että kaikki synti on hukuttavaa, sekin joka ihmisten mielipiteissä luokitellaan pikku jutuksi.

Pitääkö siis pelätä? Kauhistua pahuuden aaltoja, jotka voivat imaista jopa mielettömyyksiin ja tuhotöihin?

Pitää, jos luulee, että hallitsee itse oman elämänkenttänsä. Pitää ymmärtää niin paljon, ettei suostu rakentamaan elämäänsä oman itsensä tai yleisen mielipiteen varaan. Pitää tunnistaa,  mitkä voimat ihmistä haluavat ohjata.

Kysymys on niin lähellä olevasta tekijästä kuin omasta sydämestä, siitä, kenen voimapiiriin kuuluu ja kenen sanoja syöttää sisimpäänsä. Jeesus sanoi asian kaunistelematta: ”Varas ei ole tullut muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan.”

Mutta riemusanoma jokaiselle suomalaiselle, siivosyntiselle ja murhaajalle: Voittaja on Jeesus! Hän voi muuttaa tehottomiksi pahan kylvöt elämässämme – ne jotka syntyvät kunkin omassa sydämessä ja ne jotka tulevat elämään olosuhteiden kautta. Hänellä on valta antaa anteeksi ja puhdistaa kaikesta – niistä suurista rikkomuksista, jotka kauhistuttavat kaikkia, mutta myös niistä, jotka vain Jumala näkee. Hänellä on voima luoda uutta särkyneeseen elämään.

Saatanalla on vain yksi päämäärä: tuhota ihminen – mieluiten jo tässä elämässä, viimeistään kuoleman jälkeen. Sen sijaan Jeesuksella on ihan toisenlainen ohjelmajulistus: ”Minä olen tullut että teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys.”