Puhetta Pyhästä liftimatkalla

Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 28.4.2016

Puhetta Pyhästä liftimatkalla

Muinoin opiskeluaikana reissasin rahanpuutteessa liftaamalla. Niin paljon on yhteiskunta muuttunut, että enää semmoista uhkarohkeutta ei voi suositella kenellekään, mutta silloin valtavan kauan sitten sekin oli mahdollista.

Kerran nousin nuorehkon pariskunnan kyytiin. Pariskunta oli mukava ja välitön, ja mies esitteli minulle heti alkajaisiksi olevansa viinakaupan hoitaja. Semmoisesta pelinavauksesta oli helppo lähteä keskusteluun, ja tein kysymyksen. Kerroin kuulleeni erään henkilön sanovan, että suomalaisilla on kaksi tapaa vapautua estoista.

– Toinen on juoda pää täyteen viinaa, aloitin, ja tässä vaiheessa mies naurahti odottaen jutun jatkuvan kepeään sävyyn,  – ja toinen on täyttyä Pyhällä Hengellä. Kumpaa tapaa sinä suosittelet?

– Minä en tunne sitä toista tapaa, mies vastasi yllättyneenä mutta rehellisen tuntuisena.

– Minä tunnen, vastasin rohkeasti.

Myönnän, että avaukseni oli aika pelkistetty, mutta siinä tilanteessa se toimi, ja pääsimme heti asioiden ytimeen.

Ja aloimme keskustella. Asiaa riitti kymmeniä kilometrejä, ja kyydin tarjoaja halusi ajaa minut kotiin asti, vaikka se tekikin hänelle mutkaa. Ja pihallakin istuttiin autossa ja puhuttiin, vakavasti ja ivaamatta ja riitelemättä. Meillä oli hyvä yhteinen matka.

Olin silloin nuori ja elämänkokemusta oli vielä aika vähän. Mutta jotain sellaista olin jo silloin saanut oppia ja kokea, että olin vakuuttunut tärkeimmästä: Jumalan todellisuudesta ja mahdollisuuksista, joita Hän haluaa antaa ihmisille. Uskosta oli tullut enemmän kuin vain kodin perintö – siitä oli tullut henkilökohtaista lahjaa. Olin myös nähnyt joidenkin koulukavereiden tulevan uskoon ja nähnyt, miten semmoiset nuoret, joiden elämästä oli kadonnut elämänhalu ja tarkoitus, olivat saaneet aivan huikeat uudet näkymät tulevaisuuteen antaessaan Jeesukselle pääsyn heidän elämäänsä.

Tuosta liftireissusta on kuljettu jo pitkä matka, ja nuoruuden mustavalkoisuus on saanut lisäsävyjä elämän varrella. Nyt minulta voisi kysyä, miten Jumalan asiat ovat arjen monissa vaiheissa toimineet. Tähän ei mahdu pitkät raportit, mutta sanon nöyrän kiitollisena, että Jumala on ollut suunnattoman paljon vahvempi ja uskollisempi ja rakastavampi kuin minä, Hän on todellinen Vapahtaja.

Vuodet ovat näyttäneet nuoruutta selkeämmin kuvaa ihmisestä. Siinä näkyy päivittäin suuri annos myös raadollisuutta. Mutta sen tiedon kanssa ei ole sittenkään tarvinnut epätoivoisena masentua, sillä pelastuksen suuruutta ei ihmisen vajavaisuus mitätöi.  Koko juttuhan on siinä, että Jumala on tullut Pelastajaksi, ihan armosta.

Senkin olen huomannut, että usko ei ole toiveiden automaatti. On monia kysymyksiä, joihin en ole saanut vastausta. On tullut eteen vaikeita asioita, joiden läpi on vain täytynyt mennä, eikä usko ole suojannut kivulta.  Mutta sen myös olen saanut kokea, että Hän, Vapahtaja, on kyennyt olemaan todellisena Jumalana läsnä kaikissa vaiheissa. Välillä Hän on ollut hiljaa, välillä puhunut ja johdattanut selkeästi, välillä lääkinnyt ja aina armahtanut.

Sanon yhä samaa kuin nuorena, vaikka muotoilenkin nyt sanani vähän eri tavalla: Pyhä Henki, Jumalan Henki, voi koskettaa ja hoitaa ihmistä syvästi, parantavasti ja siunaten. Noin kahden viikon päästä vietetään helluntaita. Sanoma Pyhän Hengen lahjasta ja voimasta ei onneksi ole vain muistopäivän asia, vaan kaikki se, mitä Raamattu Hänestä puhuu, on tarkoitettu  todeksi Jeesuksen seuraajan elämään. Pyhällä Hengellä täyttyminen, kielilläpuhuminen, armolahjat, Pyhän Hengen puhe ja vaikutus sydämessä ja parantava kosketus sisimmässä – kaikki nämä Jumalan asiat ovat todellisuutta!