Yhteistä hyvää rakentamassa

Julkaistu Perhonjokilaaksolehdessä 12.3.2015

Ikkunat ja ovet avautumassa

Kun yhdet ovet sulkeutuvat, toiset voivat avautua. Vetelissä entiset Nordean tilat ovat muuntumassa ihan toisenlaisiin käyttötarkoituksiin. Talkoolaiset tekevät hommia saadakseen aikaan moninkertaista hyvää. Hankkeesta käytän tässä työnimeä ”Toivon ovet” (huom., vain työnimi!). Toivon mukaan ne avautuvat kohta monelle taholle: lähelle lähimmäisten kohtaamiseen ja mielen virkistykseen, ja sitten myös kauas, ihan merten yli, sinne missä pienelläkin avulla saadaan aikaan elämän suuruisia muutoksia.

Lähetyskirpputori eli lyhyesti Lähetystori, joka yhden ison ikkunan takana on rakentumassa, yhdistää avauduttuaan paikallisten ihmisten tarpeen ja tarjonnan mahdollisimman edullisesti. Toisen ikkunan taakse on tulossa Lähetystorin ”olohuone”, mukava pysäkki istahtaa ja lukea lehtiä tai jutella jonkun kanssa vaikka ostosten keräilyn välissä tai toista ostajaa odotellessa. Kolmannen ikkunan takaa löytyy sitten café, paikallisittain sanottuna kahavila, paikka, jossa saa pysähtyä kahvi- tai teehetkelle ja toivon mukaan voi kokea viihtymistä ja virkistymistä. Ja joka ikkunan takana on mahdollisuus kokea olevansa osallinen avun antamiseen – ja ehkäpä myös sen saamiseen.

Jää koettavaksi, miten paljon jokilaakson väki ja ohikulkijat ja täkäläisten vieraat ja tänne palaavat sukulaiset tulevat toisiaan kohtaamaan näiden ikkunoiden takana. Mutta minua itseäni lämmittää jo valtavasti ajatukset näistä mahdollisuuksista. Mutta sen lisäksi menen jo ajatuksissani kauas, vaikkapa Afrikan kyliin. Jätän kirpputorin ja kahvilan ja lähden katsomaan, mitä siellä kohdataan.

Joku päivä sitten sain viestin ja kuvan Keniasta, jossa pariskunta seisoo mustien tuhkakasojen edessä. Kristityn perheen koti oli edellisyönä poltettu ja samalla paloi satoja kiloja viljaa, tulevien kuukausien ruuat. Se oli hintaa siitä, että he uskalsivat, vainoista huolimatta, kertoa Jeesuksesta, jonka rakkauden sanoma oli muuttanut heidän koko elämänsä. Jos itse olisimme siinä tilanteessa, miten syvästi koskettaisi se tieto, että jostain kaukaisesta maasta ulottuisi auttava käsi hätätilanteeseen.

Entä pikku Muhammedin kaltaiset lapset, joita on lukemattoman monia. Juuri äsken näin viime viikolla otetun kuvan hänestä, onnellisen näköisestä pojasta suomalaisten ystäviensä seurassa. Vielä joku aika sitten tämä Muhammed oli kuin koiranrakki sukulaisten nurkissa, sairas lapsi, jolle ei ollut petiä eikä edes paikkaa sukulaisten pöydässä, pihalla sai syödä jos sai.  Mutta nyt hänellä koti orpokodissa, on oma sänky, on ruokaa ja hän on saanut AIDSiinsa hoitoa, kun suomalaisen perheen rakkaus ulottui Muhammedin tuskaan asti.

Entä ne lapset, joilta Isis tai muut hirmutekijät ovat vieneet isän tai veljen tai äidin tai kaikki... Jos oma lapseni olisi heidän osassaan, toivoisin koko sydämestäni, että jossain joku välittäisi heidän hädästään.

Palataan Toivon ovien ja ikkunoiden luo. Jeesus sanoi kerran: ”– – minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Tekojen mittareina ei aina olekaan se arvo, joka voidaan määritellä ihmisten valtakuntien valuutoissa. Mikä huikea näkymä, että jopa kirpputoriostoksella tai lahjoittamalla Lähetystorille tavaraa tai talkootyöllä tai kahvikupillisella voi olla osallisena semmoisissa asioissa, jotka muuttavat maailmaa, ennen kaikkea sydämiä.

Ja kaikkein paras päivä minulla on silloin, jos oma sydämeni on avoin Jumalan kosketukselle ja Hänen muuttavalle työlleen.

P.S. ”Toivon ovet” on todellakin työnimi, lopullista nimeä ei vielä ole julkistettu