Paikallisessa
Perhonjokilaakso-lehdessä on parin numeron verran kirjoitettu abortista. Kun minua
pyydettiin ottamaan tähän keskusteluun osaa, kirjoitin asiaan alla olevia näkökulmia.
Näkökulmia aborttikeskusteluun
Parissa edellisessä Perhonjokilaakso-lehdessä on kirjoitettu
ja keskusteltu abortista. Asia on iso ja syvästi koskettava. Sen vaikutuksia
puretaan yhä jopa vuosikymmenien perästä, niin kuin ilmenee Itu-projektin
nettisivustoista (Itu-projekti, apua yllätysraskaustilanteissa).
Raskaudesta puhuttaessa on tarpeen kerrata muutama fakta. Se
pienenpieni sikiö, jolla ei vielä olisi mahdollisuutta kasvaa ja selvitä ilman
turvallista äidin kohtua, on kuin tietotekniikasta tuttu mikrosiru, joka
sisältää huikeat tietomäärät, kunhan se vain avataan. Tätä vertausta on
käyttänyt erikoislääkäri, gynekologi ja kansanedustaja Sari Tanus kuvatessaan ihmisen elämän alkutilannetta.
Yhdeksän kuukauden aikana tämä ihmisen ”tietopaketti” sitten avautuu tiedosto
tiedostolta, kunnes vauva syntyy ja alkaa sylihoitovaihe. Eli se, mikä nähdään syntymän jälkeen, on
ollut ”pakattuna” jo ihan siellä raskauden alussa.
Toinen tosiasia on, että sikiö ei ole äidin ruumista, se
vain kasvaa ja kehittyy äidin sisällä, ensimmäisessä kodissaan. Mutta koti ei
omista asukastaan, ei tämä ensimmäinen eivätkä myöhemmätkään. Lähtökohtaisesti
jopa lain tehtävänä on suojata asukkaiden oikeuksia. Koti voi parhaimmillaan
antaa rajattomasti rakkautta ja suojaa
ja kaikkea, mitä hyvään elämään tarvitaan, mutta se ei ole omistaja. Myöhempinä vuosina asukas usein myös omistaa
kodin, mutta kohtuvaiheessa hän vain viipyy hetken ja jättää sitten kodin – juuri
äidille on suotu mahdollisuus antaa tuo tarvittava suojapaikka.
Onko kohdun asukki ihminen? Tämän kysymyksen mielettömyys
paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun joku kokee lähipiirissään tilanteen,
jossa yritetään pelastaa keskosena syntynyt elämään. Joillekin 24-viikkoinen keskonen
on lapsi, joka jo voidaan ja halutaan pelastaa kodin lämpöön, ja joillekin jopa
siinäkin kasvuvaiheessa möykky, johon voidaan suhtautua ota tai jätä -periaatteella. Mielipiteiden erot muodostuvat
arvopohjasta ja siitäkin, miten ympäröivä yhteiskunta asioita selittää. Siksi
on tosi tärkeää, millä arvopohjalla maamme lakeja säädetään.
Haluan rohkaista kaikkia niitä, joiden eteen aborttikysymys
tavalla tai toisella tulee, kohtaamaan
tämän päätöstilanteen siinä tietoisuudessa, että elämä kantaa! Siinäkin
tapauksessa, että tilanteet tuntuisivat vaikeilta, on etuoikeus ottaa vastaan
elämä. Kristityllä on vielä lisäksi se mahdollisuus, että hän voi rakentaa
elämänsä sen luottamuksen varaan, että Jumalan apu ja siunaus voivat muuttaa
ahdistuksenkin rikkaudeksi ja lohdutukseksi.
Tämän varassa monet perheet ovat kohdanneet haastaviakin tilanteita ja
selvinneet. Elämään on tullut usein myös iloa pelätyn surun sijasta.
Minua kosketti vuosia sitten erään aikuisoppilaani tarina.
Hänelle oli tullut yllätysraskaus, eikä kukaan lähtenyt tukemaan häntä, ei
poikakaveri eikä pojan perhe eikä hänen oma perheensäkään. Lääkärikäyntikin oli
suoraviivaisesti johtanut aborttipäätökseen. Sinä aamuna, kun toimenpide oli
tarkoitus tehdä, paikalle ohjautui yksi lääkäri, joka kysyi, halusiko tämä
nuori tyttö todella tätä. Vastauksena oli tuskainen purkautuminen, ettei
halunnut mutta kukaan ei ollut tukenut toisenlaista ratkaisua. Abortti
peruttiin, ja tämä äiti kertoi minulle vuosia myöhemmin olevansa niin
kiitollinen ja ylpeä tyttärestään, jonka hän oli saanut. Elämä oli palkinnut!
Nyt kun Suomi on ylpeänä seissyt omien euroviisulaulajiensa
rinnalla ja halunnut julistaa suvaitsevaisuutta, meillä ei pitäisi olla halua
kieltää myöskään vammaisten syntymää. (suosittelen blogia aiheesta http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/cam-joen_sillalta/1109/pertti_kurikan_nimipaivat_ja_olemassaolon_oikeus)
Ellei elämän kunnioittaminen ole itseisarvona
sisimmässämme, siitä on loppujen lopuksi lyhyt matka myös muiden
ei-toivottujen tapausten eliminointiin. Tämän kevään kansanedustajaehdokkaiden
suhtautuminen eutanasiaan jo kertoo huolestuttavaa viestiä: yli puolet antaisi
sille tukensa.
Raskauden alettua tarvitaan ihmisiä, sekä terveydenhuollossa
että yksityiselämässä, jotka tukevat ja joiden kanssa voi nähdä tulevaisuuteen
uskaltaen elää ja antaen lapsenkin elää. Mutta silloin kun olen sen vierellä,
joka on abortin käynyt läpi ja purkaa sisintään, silloin on tuen aika. Silloin
on oltu yhdessä kyyneleet silmissä ja etsitty tietä eteenpäin. Silloin
tarvitaan Jumalan armoa ja lähimmäisten tukea.
Saara Tikkakoski, erityisopettaja
Hieno kirjoitus. Tiedätkö onko Suomessa kukaan julkisesti ottanut esiin syyllisyyttään ja katumistaan aborteistaan? Olen kirjoittanut ekirjan, elisa kirjasta sen saa. Olivia, mea culpa. Silent no more.
VastaaPoistaKiitos palautteesta! En suoralta kädeltä tiedä kysymääsi asiaa, mutta voin selvitellä jos mahdollista.
PoistaLemmikki, Itu-projekstin sivuilta löytyy monia jaettuja kokemuksia. Siellä kannattaa käydä.
Poista