Vainottuja mutta sittenkin voittajia

Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 3.1.2014

Vainottuja mutta sittenkin voittajia

On hätkähdyttävää, että jouluun, rauhan ja ilon suurjuhlaan, kuuluu myös traagisesti kuolleen muistopäivä. Viikko sitten vietetty tapaninpäivä on muutakin kuin pidennettyä joulunaikaa. Monet tietänevät mutta aika harvat muistavat, että se on myös ensimmäisen marttyyrin, Stefanuksen, muistopäivä. Tähän on kuitenkin vahvat perusteet. Joulun kirkkauden sanoma on aina haastanut pimeyden voimia.

Marttyyrius ei valitettavasti ole mennyttä historiaa. Suomesta katsottuna asia saattaa näyttää siltä, kun meillä on ollut se siunaus, että perustuslaki on taannut uskonnonvapauden. Tosin täälläkin on ollut ihan selvästi nähtävissä, että ainut ryhmä, jota suvaitsevaisuuden puolesta huutajat eivät suvaitse, on vakaumuksen kristityt. Viime vuoden mediamylläkät kertoivat tästä karua faktaa. On pelottavan lyhyt matka siihen, että meilläkin alkaa vainon kirves tavalla ja toisella heilua.

Maailmanlaajuisesti kristittyjä vainotaan avoimen rajusti enemmän kuin mitään muuta uskontokuntaa maailmassa. Joka vuosi tuhansia kristittyjä menettää henkensä uskonsa vuoksi, tänäänkin on jo tullut marttyyreja.

Tämän tosiasian voi niin halutessaan ohittaa aika kevyesti. Se on suurelta osin vaiettu asia, tapaninpäivästä huolimatta. Yleensä media ei tee isoa juttua niistä väkivaltaisuuksista, joita kristityt eri puolilla maailmaa kohtaavat. Muusta pienestäkin kohistaan mutta tästä vaietaan. Ja yksilön on helppoa ohittaa asia silloin, kun se on tarpeeksi kaukainen. Mutta kun se tulee niin lähelle, että pitää kädestä sitä, joka on ollut hengenvaarassa uskonsa takia ja kuulee hänen elämäntarinansa ja rukoilee yhdessä hänen kanssaan, kaukainen tulee lähelle, ihan omaan sydämeen asti.

Olen haastatellut Etiopiassa Tair-nimistä nuorta miestä, jonka elämäntarina oli koskettava. Hän oli ollut yhteisössään hyvin toimeentuleva perheenisä, oli töitä ja vaikutusvaltaa – siihen asti, että hänestä tuli kristitty.  Sen jälkeen perhe hylkäsi hänet, yhteisö työnsi hänet ulos, oma isä uhkasi tappaa hänet. Hänet vietiin turvaan vihamielisestä ympäristöstä toiselle puolen maata Mutta kun me tavattiin Tair, hänen kasvonsa säteilivät iloa ja lämpöä. Ja hän halusi palata takaisin niiden luo, jotka olivat halunneet tappaa hänet – mukanaan rauhan viesti. Tair oli löytänyt Jeesuksen, jonka syntymää me olemme juuri juhlineet. Mutta Jeesus ei ollut hänelle vain seimen lapsi vaan väkevä voima, joka kantoi häntä silloinkin, kun ihmisten vaino sivalsi hänen elämäänsä.

Olen hyvästellyt Etiopiassa ystäväni, nuoren Indiran, lesken, jonka aviomies oli kuollut vainoissa. Indira oli palaamassa takaisin kyliin, joissa häneen suhtauduttiin vihamielisesti. Mutta Indiralla oli mukanaan anteeksiannon sanoma. Hänen sydämensä oli täynnä rauhaa. Minä itkin.

Itkin myös silloin, kun vuosi sitten joulun alla saatiin etiopialaisilta ystäviltämme viesti. Heidän luokseen oli saapunut Addis Abebaan jemeniläinen perhe. Isä oli joitakin aikoja aiemmin löytänyt Jemenissä Jeesuksen, mikä oli hänen yhteisössään anteeksiantamaton rikos. Hän ei pystynyt salaamaan uutta uskoaan, kun se täytti hänet niin suurella ilolla. Isä vangittiin ja häntä painostettiin kieltämään Kristus. Hän ei taipunut. Mutta vangitsijat löysivät hänen 7-vuotiaan poikansa, pahoinpitelivät hänet ja toivat hänen raajat murskattuina äidilleen – kuolleena. Perhe oli jotenkin päässyt pakenemaan ja oli nyt ystäviemme hoidossa. ”Mutta isä haluaa palata omaan maahansa perustamaan seurakuntaa sinne, missä hänen marttyyripoikansa veri on vuotanut”, ystävämme kirjoitti.

Tänä jouluna seurakunnassamme kerättiin ”Joululahja Jeesukselle”. Se annettiin Joulun sankarille Hänen kärsivien veljiensä ja sisartensa kautta. Jeesus sanoi, että minkä teemme yhdelle hänen veljistään, teemme Hänelle. Nyt niillä varoilla ollaan hankkimassa Keniassa ja Etiopiassa ruokaa vainotuille, mahdollistetaan tarvittaessa heidän pakomatkojansa, hankitaan ehkä vuohi tai pari perheen elatukseksi, mahdollistetaan lasten koulutusta.

Vainotut sisaremme ja veljemme ovat lohdutettuja tuesta, mutta heidän asenteensa vainoissa puhuttelee syvästi sydämiämme. Kenialainen 85-vuotias vanhus puki sen koskettavasti sanoiksi kärsittyään nälkää, kun yhteisö oli hyljännyt hänet sen jälkeen kun hänestä oli tullut kristitty:

– Mieluummin nälkäisenä mutta kristittynä kuin kylläisenä ilman Kristusta.

Voittajan sanoja! Mutta koskettaako sinun sydäntäsi? Liity auttamaan ja rohkaisemaan vainottuja.