Julkaistu Perhonjokilaakso-lehdessä 3.1.2014
Vainottuja mutta sittenkin voittajia
On hätkähdyttävää, että jouluun, rauhan ja ilon suurjuhlaan,
kuuluu myös traagisesti kuolleen muistopäivä. Viikko sitten vietetty
tapaninpäivä on muutakin kuin pidennettyä joulunaikaa. Monet tietänevät mutta
aika harvat muistavat, että se on myös ensimmäisen marttyyrin, Stefanuksen, muistopäivä.
Tähän on kuitenkin vahvat perusteet. Joulun kirkkauden sanoma on aina haastanut
pimeyden voimia.
Marttyyrius ei valitettavasti ole mennyttä historiaa.
Suomesta katsottuna asia saattaa näyttää siltä, kun meillä on ollut se siunaus,
että perustuslaki on taannut uskonnonvapauden. Tosin täälläkin on ollut ihan
selvästi nähtävissä, että ainut ryhmä, jota suvaitsevaisuuden puolesta huutajat
eivät suvaitse, on vakaumuksen kristityt. Viime vuoden mediamylläkät kertoivat
tästä karua faktaa. On pelottavan lyhyt matka siihen, että meilläkin alkaa
vainon kirves tavalla ja toisella heilua.
Maailmanlaajuisesti kristittyjä vainotaan avoimen
rajusti enemmän kuin mitään muuta uskontokuntaa maailmassa. Joka
vuosi tuhansia kristittyjä menettää henkensä uskonsa vuoksi, tänäänkin on jo
tullut marttyyreja.
Tämän tosiasian voi niin halutessaan ohittaa aika
kevyesti. Se on suurelta osin vaiettu asia, tapaninpäivästä huolimatta. Yleensä
media ei tee isoa juttua niistä väkivaltaisuuksista, joita kristityt eri
puolilla maailmaa kohtaavat. Muusta pienestäkin kohistaan mutta tästä vaietaan.
Ja yksilön on helppoa ohittaa asia silloin, kun se on tarpeeksi kaukainen.
Mutta kun se tulee niin lähelle, että pitää kädestä sitä, joka on ollut
hengenvaarassa uskonsa takia ja kuulee hänen elämäntarinansa ja rukoilee
yhdessä hänen kanssaan, kaukainen tulee lähelle, ihan omaan sydämeen asti.
Olen haastatellut Etiopiassa
Tair-nimistä nuorta miestä, jonka elämäntarina oli koskettava. Hän oli
ollut yhteisössään hyvin toimeentuleva perheenisä, oli töitä ja vaikutusvaltaa
– siihen asti, että hänestä tuli kristitty.
Sen jälkeen perhe hylkäsi hänet, yhteisö työnsi hänet ulos, oma isä
uhkasi tappaa hänet. Hänet vietiin turvaan vihamielisestä ympäristöstä toiselle
puolen maata Mutta kun me tavattiin Tair, hänen kasvonsa säteilivät iloa ja
lämpöä. Ja hän halusi palata takaisin niiden luo, jotka olivat halunneet tappaa
hänet – mukanaan rauhan viesti. Tair oli löytänyt Jeesuksen, jonka syntymää me
olemme juuri juhlineet. Mutta Jeesus ei ollut hänelle vain seimen lapsi vaan
väkevä voima, joka kantoi häntä silloinkin, kun ihmisten vaino sivalsi hänen elämäänsä.
Olen hyvästellyt Etiopiassa ystäväni,
nuoren Indiran, lesken, jonka aviomies oli kuollut vainoissa. Indira oli
palaamassa takaisin kyliin, joissa häneen suhtauduttiin vihamielisesti. Mutta
Indiralla oli mukanaan anteeksiannon sanoma. Hänen sydämensä oli täynnä rauhaa.
Minä itkin.
Itkin myös silloin, kun vuosi sitten
joulun alla saatiin etiopialaisilta ystäviltämme viesti. Heidän luokseen oli
saapunut Addis Abebaan jemeniläinen perhe. Isä oli joitakin aikoja aiemmin
löytänyt Jemenissä Jeesuksen, mikä oli hänen yhteisössään anteeksiantamaton
rikos. Hän ei pystynyt salaamaan uutta uskoaan, kun se täytti hänet niin
suurella ilolla. Isä vangittiin ja häntä painostettiin kieltämään Kristus. Hän
ei taipunut. Mutta vangitsijat löysivät hänen 7-vuotiaan poikansa,
pahoinpitelivät hänet ja toivat hänen raajat murskattuina äidilleen – kuolleena.
Perhe oli jotenkin päässyt pakenemaan ja oli nyt ystäviemme hoidossa. ”Mutta
isä haluaa palata omaan maahansa perustamaan seurakuntaa sinne, missä hänen marttyyripoikansa
veri on vuotanut”, ystävämme kirjoitti.
Tänä jouluna seurakunnassamme kerättiin
”Joululahja Jeesukselle”. Se annettiin Joulun sankarille Hänen kärsivien
veljiensä ja sisartensa kautta. Jeesus sanoi, että minkä teemme yhdelle hänen
veljistään, teemme Hänelle. Nyt niillä varoilla ollaan hankkimassa Keniassa ja
Etiopiassa ruokaa vainotuille, mahdollistetaan tarvittaessa heidän
pakomatkojansa, hankitaan ehkä vuohi tai pari perheen elatukseksi,
mahdollistetaan lasten koulutusta.
Vainotut sisaremme ja veljemme ovat
lohdutettuja tuesta, mutta heidän asenteensa vainoissa puhuttelee syvästi
sydämiämme. Kenialainen 85-vuotias vanhus puki sen koskettavasti sanoiksi kärsittyään
nälkää, kun yhteisö oli hyljännyt hänet sen jälkeen kun hänestä oli tullut
kristitty:
– Mieluummin nälkäisenä mutta
kristittynä kuin kylläisenä ilman Kristusta.
Voittajan sanoja! Mutta koskettaako
sinun sydäntäsi? Liity auttamaan ja rohkaisemaan vainottuja.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaPalaute ja keskustelu asiasta on tervetullutta!
VastaaPoistaKiitos Saara! Pisti todella miettimään asioita ihan oman arjen keskellä! Kyynel silmässä sulle kirjottelen ja ootan uusia kirjotuksia! Muuta en tällä hetkellä osaa sanoa kuin että oot kyllä todellinen Taivaan Iskän välikappale taas kerran!
VastaaPoistaKiitos Lyyti palautteesta. Minua itseäni on tämä vainottujen asia koskettanut syvästi. Ainahan on ollut semmoinen myötätuntoinen suhtautuminen vainottuihin, mutta viime vuosina olen tajunnut, että me voidaan täällä ihan oikeasti tehdä jotain, paljonkin, Kristus-ruumiin kärsivien jäsenten hyväksi. Nyt on jo saatu palautetta ja raporttia Keniasta, kuinka niillä varoilla, joita seurakunnastamme sinne lähetettiin "joululahjana Jeesukselle", on voitu konkreettisesti auttaa monia, todella paljon kärsineitä. Tähän auttamistyöhön voi tulla mukaan, täällä meillä on luotettavat kanavat tiedossa, niin että apu menee heti peille. Yhdessä voidaan tehdä paljon!
VastaaPoista